Esittely

Olen Juulia ja asun tällä hetkellä Lapinlahdella koirieni Mindyn, Tirpan, Onnan ja Pimun kanssa. Ammatiltani olen eläintenhoitaja (pt, at). Syvensin osaamista Eläintenhoidon ammattitutkinnolla, oa eläinhoitola.

Kasvattajan peruskurssin suoritin vuonna 2015. Samana vuonna sain kennelnimen Fearless Piraiya's ja kennelin ensimmäinen pentue syntyi. Kasvattajan jatkokurssin suoritin v. 2020. Olen myös Kennelliiton, Suomen Koirankasvattajien (SuKoKa) ja rotujärjestön, Cairnterrierikerhon jäsen.

Olen aina pitänyt eläimistä, etenkin koirista. Pitkän haaveilun jälkeen sain ensimmäisen koirani, Wilman. Wilma oli sekarotuinen terrieri, jonka myötä rakastuin vain enemmän terriereihin ja niiden luonteeseen, ja halusin löytää itselleni sopivan terrierirodun. Siksi päädyinkin hankkimaan Yavanna's kennelistä ensimmäisen cairnterrierini, Mindyn. Mindyn jälkeläisistä kotiin on jäänyt kasvamaan Tirppa, Onna sekä Pimu. Molly on myös vahvasti elämässämme mukana, kuten myös sijoituspoika Koda.

Rakastuin rotuun niin paljon, että haluan tulevaisuudessa kasvattaa cairnterriereitä pienimuotoisesti edistäen rodun terveyttä, luonnetta ja ulkomuotoa,unohtamatta rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta.